Mikä on kun ei taidot riitä?

Tänään olen kirjoittanut sähköpostia sekä TE-palveluille että koulutusohjelman suunnittelijalle ja laatinut kaksi työhakemusta. Melko reipasta toimintaa elämäntapaintiaanilta. Myönnettäköön, etten useimpina päivinä ole todellakaan näin tehokas. Miksen ole? Eikö työnhaku ole työttömän työtä? No ei ole, se on työllistymisväylän etsimistä, ei työtä. Työnhausta ei makseta palkkaa ja väittäisin, että verrattuna lähes mihin tahansa työhön, se on henkisesti kuormittavampaa. 

Kuvittele työpäiväsi olevan saman toistoa, vähän niin kuin elokuvassa Päiväni murmelina. Menet töihin, avaat koneen, laadit sinulta vaaditun kirjallisen raportin ja lähetät sen esimiehellesi. Olet nähnyt raportin kirjoittamisessa vaivaa ja odotat kiitosta ja kannustusta. Esimies lähettää sinulle sähköpostia ja kertoo, ettei raportti tällä kertaa ole parhaimpien joukossa. Yritä toki uudelleen. Ja seuraavana päivänä sinä taas avaat koneen, laadit raportin, lähetät sen ja esimies lähettää taas viestiä, ettei kelpaa. Sinä et kelpaa. Työkaverisi Seijan raportti kelpuutettiin, mutta sinun raporttiasi ei. Yritä toki uudelleen. Välillä hiot raporttiasi, vaihdat kirjoitustyyliä tai fonttia, lisäät muutaman kuvan. Käyt välillä koulutuksessa, jossa sinua selvästi tollompi kouluttaja neuvoo sinulle, kuinka raportti kannattaa laatia, että se vihdoin hyväksyttäisiin. Koulutuksesta ei ole kuitenkaan mitään hyötyä, hylkäävät viestit vaan jatkavat sähköpostiin kilahtelua. Yritä toki uudelleen. Kuinka kauan jaksat yrittää?

Työnhaku on jatkuvaa itsensä tyrkyttämistä. Ylisanojen keksimistä, miksi juuri minut pitäisi valita kyseiseen tehtävään. Pitää muistaa olla persoonallinen ja vältää niitä kuluneita fraaseja, joita suurin osa muista työnhakijoista käyttää. Olen tiimipelaaja. Niin olenkin, muttei sitä työhakemukseen kannata noilla sanoilla kirjoittaa. Olen rehellinen ja luotettava. Kaikki ovat tai ainakin ovat olevinaan. Työhakemus ei ole deitti-ilmoitus ja tuolla lattealla kuvauksella ei menesty edes sinkkumarkkinoilla. 

Lähes jokapäiväinen kysely, että kelpaanko minä, on henkisesti äärimmäisen kuluttavaa. Ei, sinä et kelpaa -vastaus on aina pettymys, joka joskus häipyy taka-alalle nopeasti ja joskus korventaa karvaana rintaa viikkojen ajan. Pitkään työhakemuksia turhaan lähettänyt työtön, joka sinnikkäästi vielä jatkaa työväylän etsimistä, osoittaa mielestäni sellaista sinnikkyyttä ja mielenlujuutta, että sitä soisi työnantajan arvostavan. Tosielämässä ei näin kuitenkaan ole, pitkäaikaistyöttömän leimaa pitää työhakemuksissa peitellä kaikin tavoin. 

Tästä lähtien kirjoitan työhakemukseni täysin eri tyylillä. Viis veisaan niistä ohjeista, joita joka puolella tuputetaan. Latteuksia en aio edelleenkään käyttää, mutta nostan työttömyyteni reilusti framille ja yritän pakottaa rekrytoijan miettimään, että voisiko työttömyyden nähdä luonnetta lujittavana, ei työkykyä heikentävänä kokemuksena.

Ja tähän loppuun vähän Juha Tapsukkaa. Joo, hieman imelää, mutta Juha sen sanoo laulun keinoin.